Projektit

Valitsemme koko toimintavuodeksi aina jonkin teeman. Vuoden mittaisen teeman sisään mahtuu useita pienempiä teemoja, jotka kuitenkin nivoutuvat kokonaisuudeksi kehyskertomuksen tai keskeisten hahmojen kautta. Tänä toimintakautena Velhojen teemana on- kulttuuria lasten silmin. Teemme tutustumisretkiä Turun kulttuurikohteisiin sekä tarjoamme lapsille kulttuurikokemuksia päiväkodilla. Haltijoiden teemahahmoina seikkailevat muumit, joiden kanssa temmellämme erilaisissa toiminnoissa ympäri vuoden.Teeman/projektin aihetta tehdään tutuksi aluksi kertomalla tai lukemalla aiheesta sekä yhdessä lasten kanssa keskustelemalla. Näin saadaan selville millaisia ajatuksia ja käsityksiä lapsilla aiheesta jo on. Aihetta työstetään ja tutkitaan sadutuksen keinoin, piirtämällä, liikkumalla, retkeilemällä, laulamalla ja tietysti leikkimällä – vapaasti tai ohjatusti. Voit tutustua koettuihin hetkiin Mukulaxin projektisivustossa.

Toiminnassa lapsia kannustetaan aktiivisuuteen. Lelut ja välineet ovat lasten otettavissa hyllyiltä ja he itse suunnittelevat leikkinsä ja valitsevat leikkipaikkansa. Dokumentoimme ja seuraamme lasten kasvua ja kehitystä mm. digitaalisen portfolion avulla. Siinä valokuvien ja kertomusten kautta luodaan tarkempaa kuvausta lapsen kasvusta ja kehityksestä. Yksi vuoden suurista tapahtumista on yöpäiväkoti. Kolme vuotta täyttäneet päiväkodin lapset osallistuvat perjantain ja lauantain välisenä yönä teeman mukaiseen seikkailuun. On tosi jännää olla kokonainen yö päiväkodissa. Illaksi on järjestetty erikoisohjelmaa, joka on aina melkoisen jännää, mutta kuitenkin sellaista johon voi pienimmätkin osallistua. Vanhemmille tarjoutuu samalla myös vapaailta.

Terveisiä päiväkodista täällä.
Kuvagalleria täällä (avautuu uuteen ikkunaan).